näyttää 4 tuloksen(tulokset)
Musiikintekijä

Musatavoitteiden seuranta – miten ja miksi teen sitä käytännössä?

Musiikin tekijänä liikkuu usein maastossa, jossa erilaiset keskenään ristiriitaiset tahtotilat kohtaavat. Toisaalta sitä haluaa pitää auki erilaiset reittivaihtoehdot ja säilyttää vapauden luovuudessa. Ja toisaalta taas etenkin toimintaympäristö kannustaa asettamaan tavoitteita ja mittaamaan sitä, miten ympäröivä maailma luovuuden tuotoksiin reagoi. Miten olen tasapainotellut näiden maailmojen välillä ja mitä mittaan ja miksi?

Monessa mukana Musiikintekijä

Kooste vuoden 2022 musajulkaisuista, joissa olen ollut tekijänä mukana

Haaveiletko luovan alan yrittäjyydestä? Itselläni osa-aikainen luova yrittäjyys alkoi vuonna 2014 julkaistessani omakustanneromaanin ja myydessäni sen 1000 kappaleen painoksen loppuun puolessa vuodessa somen kautta ilman maksettua mainontaa. Kirjamyynnillä tienaamani 15 000 euroa päätin sijoittaa musiikin tekemiseen. Vuonna 2015 olin tuottajana (maksajana) kahdessa biisiprojektissa, joissa kirjoitin laululyriikat ja etsin sopivat osaajat kappaleen julkaisuun (artisti, tuottaja, masteroija, …

Markkinoija ja viestijä Musiikintekijä

Paljonko yrittäjänä pitää laskuttaa päästäkseen palkkatyön ansioihin?

”Mitä eroa on sillä, jos minulle maksetaan työstä 4300 e palkkaa työntekijänä tai saman verran palkkiota yrittäjänä?” Tällaiseen kysymykseen törmäsin hiljattain eräässä keskusteluryhmässä, jossa teemana ovat säästäminen, taloustaidot, sijoittaminen ja varallisuus. Henkilölle, joka oli palkkatyössä, oli tarjottu työtä samalla palkkiolla mutta yrittäjän roolissa. Sanoisin, että järkyttävän huono diili! En ole taloushallinnon asiantuntija, mutta omaan yrittäjäkokemukseeni …